keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Arkiherkkujen aatelia: Täytetyt broilerirullat

Meillä Mallaspullassa on muutamia ruokia, jotka aina vaan palaavat ruokalistalle pienen karanteenin jälkeen. Yhtenä vakiosuosikkina ovat olleet täytetyt broilerirullat. Resepti tuli herra Maltaalle vastaan aikoinaan poikain leikkimielisten urheilukisojen iltaruoalla, ja sapuskan maku sekä reseptin toteutettavuus tekivät niin suuren vaikutuksen, että kyseistä pöperöä on tullutkin sen jälkeen tehtyä useammankin kerran.

täytetty broilerirulla broilerrulla rulla broileri kanarulla

Eli siis tässäpä helppo, melko nopsa ja hyvinkin maistuva broileriateria, jolla saa kohtuullisenkin kokoisen nälän taltutettua.


Täytetyt broilerikääröt
broilerin fileitä syöjien mukaan eli 1-2 per nassu (mitä ohkaisempia, sitä helpompi pyöritellä rullalle). Mielellään maustamattomia, jotta saa maustaa oman mielen mukaan.
pekonia 1-2 siivua per broilerin filee
pestoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
pallo mozzarellaa
juustoraastetta
mausteita fileille

Mausta fileet oman maun mukaan esim. suolalla ja paprikajauheella. Levitä pesto toiselle puolelle filettä ja lado peston päälle suikaleita niin mozzarellasta kuin aurinkokuivatuista tomaateista siten, että saat fileet vielä käärittyä rullalle. 

Rullan ympärille pekonisuikale tai kaksi ja päälle vielä juustokuorrutus, jonka jälkeen koko komeus uuniin 200 asteeseen n. 30 minuutiksi.


täytetty broilerirulla broilerrulla rulla broileri kanarulla

Lisuke oman maun mukaan. Tätä on tehty niin lohkoperunoiden kuin currymaustetun riisinkin kanssa. Molemmat toimivat oikein hyvin, ja rullat voi laittaa esimerkiksi riisipedin päälle uuniin, jolloin niistä valuvat nesteet tuovat riisiin mukavasti makua. 

Riisin maustamiseen kannattaa toki muutenkin panostaa käyttämällä nesteenä kanalientä pelkän veden sijaan.

Nautitaan tunteella joko yksin tai seurassa.

- Mallas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...