sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Mallasta ja pullaa – terveiset bloginkirjoittajilta!

Tervehdys!

Nyt kun peli on avattu hirviciabatoilla, voidaankin käydä muutamia asioita läpi tästä blogista. Päätimme aloittaa ruokablogin kirjoittamisen, koska havaitsimme vilkuilevamme varsin useasti ideoita muiden blogeista ja mielessä kävi, että pystyisimme vastaavasti tarjoilemaan mahdollisia ideoita muillekin. Koska maistuvan ruuan kokkaaminen on ollut kiinnostuksemme kohteena jo pitkän aikaa, voisimme muiden mukana kertoa käyttämistämme resepteistä ja niiden onnistumisista tai epäonnistumisista sekä myös hyvistä ravintoloista ja kahviloista, joissa olemme vierailleet. Samalla blogi kannustaa meitä itseämme ylläpitämään harrastustamme, etsimään yhä mielenkiintoisempia reseptejä ja rohkeasti kokeilemaan uusia asioita. Emme mene takuuseen, että jokainen reseptimme olisi terveellinen tai läpäisisi Valviran tarkastukset, mutta olemme ne kuitenkin itse testanneet ja havainneet toimiviksi. Valitsemamme raaka-aineet löytyvät yleensä lähikaupastamme, mutta yleensä, kuten hirvenkin kanssa, saatamme kokeilla jotain asteen verran vaikeammin löytyvää tuotettakin. Emme varsinaisesti sido itseämme mihinkään maantieteelliseen keittiöön, vaan keittiössämme valmistuu kaikkea suussa sulavasta sushista pitkään kypsytettyihin, jenkkityyppisiin grilliribseihin. Viime aikoina tosin eurooppalainen ja erityisesti ranskalainen keittiö on ollut esillä tekemisissämme. Perusideamme on kuitenkin lopulta tehdä hyvää ja monipuolista perusruokaa jättäen hifistelyt muiden puuhaksi.

Nimimerkkimme valikoituivat lähinnä kiinnostuksen kohteidemme mukaan. Neiti Pulla tykkää kovasti ruoanlaitosta ja erityisesti leipomisesta, joten nimellä on kohtalainen yhtymäkohta hänen tekemisiinsä (vaikkei hän itse pullaa niin usein teekään). Herra Mallas taas, kaiken kokkailun lomassa, valmistaa silloin tällöin maistuvan satsin kotiolutta ja nauttiikin silloin tällöin palanpainikkeeksi maistuvan tuopillisen kuohuvaa.

Toivottavasti löydät itsellesikin jotain sopivaa tuotoksistamme. Mikäli sinulla herää teksteihin tai resepteihin liittyen kysymyksiä tai kommentteja, niin vastaamme toki mielellämme asialliseen palautteeseen ja tiedusteluihin. 

Makoisia hetkiä!

Neiti Pulla ja Herra Mallas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...