lauantai 7. helmikuuta 2015

Mallaspulla maistelee: Ravintola Gaijin

Tänään Mallaspullan oli tarkoitus olla Figaro Winebistron Figaro meets Gaijin -illassa nauttimassa Tomi Björckin herkuista. Muutama muukin oli kuitenkin päättänyt samoin ja jäimme rannalle ruikuttamaan. Pettymystä lievittääkseni kaivoin kamerasta esiin kuvat käynniltämme Helsingin Gaijinissa, jossa maistelimme yhdeksän ruokalajia sisältävän upean Menu Gaijinin. Elämäni paras ravintolakokemus! Jokainen annos oli niin mietitty kokonaisuus ja täynnä erilaisia makuja, että huokailimme vain onnesta niitä maistellessamme.

Itse ravintola oli melko pieni ja pöydät vieri vieressä toisiaan, joten hälinä oli melkoinen. Myös keittiöön oli suora näkymä, ja pääsimme todistamaan myös itse ravintolan omistajan hääräilyä kyökin puolella. Menulista tuotiin paperilla eteemme, mutta aina annoksen pöytään tuotuaan tarjoilija kertoi yksityiskohtaisesti, mitä kukin annos sisälsi. Annoskoko oli hyvin pieni, osa 1-2 suupalan kokoisia. Kova nälkämme tuli kuitenkin sopivasti täytettyä, mutta enemmänkin olisi vatsaan voinut vielä mahtua. Ehkä kuitenkin parempi näin päin. 

Menun aloitti Mussel: vihersimpukka, 'lemon jam' -yuzy dressing, merileväkaviaaria. Tämän jälkeen tuli ihanat, pikkuruiset Pork bunit, joista ei valitettavasti ole kuvaa. Ne sisälsivät possunkylkeä, kimchimajoneesia ja pikkelöityä kurkkua pehmeän leivän sisällä.


Päivän sashimi.


Foie & unagi 'nigiri' eli glaseerattua ankeriasta, ankanmaksaa, 'nori' levää, teriyakiriisiä, maapähkinää.


Dark miso arctic ohar: aka-misomarinoitua nieriää, retikkaa, päärynää, retiisiä, saksanpähkinää, marinoitua mätiä, mustariisi-etikkaliemi. Täydellisesti kypsennetty kala!


Baby back pork ribs: possun ribsejä, soija-mirinkaramellia, togarashia. Anekdoottina kerrottakoon, että dippailimme kaikessa rauhassa ribsejä ensin tuohon etualalla näkyvään sitruunaliemeen ja mietimme hiukan liemen vajavaista makua. Lopulta, kun ribsejä oli pari enää jäljellä, tajusimme, että se kuppi oli tarkoitettu käsien huuhteluun! :D Ei pitäisi laittaa syötäväksi luultuja sitruunanviipaleita hämäämään tottumattomia syöjiä.


Yuzu, apple & truffle scallops: paistettua kampasimpukkaa, omenaa, omenapyreetä, yuzu-tryffeli-dressing, merileväkaviaaria. 


Szechuan beef hot pot: haudutettua häränrintaa, paahdettua sienipyreetä, sieniä, szechuan-lientä, seesamia. Lisukkeena japanilaista riisiä.


Jälkiruokana Carrots & yuzu: valkosuklaacrémeä, yuzu-porkkanasorbettia, marinoitua porkkanaa. 


Kun vierailette Helsingissä (tai vaikka asutte siellä), menkää Gaijiniin, miksei myös muihin Björckin ravintoloihin ja kokekaa itse tuo uskomaton kirjo eri makuja! 


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...