keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Mallaspullan klassikot: Porkkanakakku

Mehevä, kostea porkkanakakku kuuluu leivonnaisten parhaimmistoon, mutta vain, jos kyseiset kuvailevat adjektiivit ovat oikeutettuja. Joskus kahvilassa eteentuotu kuiva läpyskä on kaukana siitä ihanasta herkusta, jota porkkanakakku parhaimmillaan voi olla. Jotta kakku onnistuisi, siinä tulee olla runsaasti porkkanaa, joka on raastettu hienoksi; näin mehukkuus tulee esiin, toisin kuin karkeassa raasteessa. Oma vakituinen jipponi on myös ananasmurskapurkin lisäys taikinaan liemineen ja olenpa ajoittain myös kostuttanut valmista kakkua mm. Spritella. 


porkkanakakku kakku porkkana klassikko

Porkkanakakun tekijät jakaantuvat kahdessa suhteessa eri luokkiin. Ensimmäinen jako tapahtuu taikinassa käytetyn rasvan kohdalla, sillä osa vannoo voin nimeen, toiset taas liputtavat öljyn puolesta. Koostumus valmiissa kakussa eroaa melko merkittävästikin rasvalaatua vaihtamalla. Oma suosikkini on voi, jolloin kakku on täyteläinen ja voin maku tulee oikealla tavalla esiin. 

Toinen jakolinja puolestaan koskee kakun kuorrutetta, jonka osa tekee sulatejuustosta, toiset taas tuorejuustosta. Näkemykseni mukaan "perinteinen, oikea" kuorrute tulee sulatejuustosta, jota on myös omassa versiossani. Siinä sen hapanta, juustoista makua pehmittää rahka. Ja kuorrutusta – sitä tulee olla paljon!


Porkkanakakku
3 munaa
2,5 dl sokeria
200 g voita sulatettuna
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl kanelia
0,5 tl suolaa
4 dl porkkanaraastetta
1 prk ananasmurskaa

Kuorrute:
1 prk Olympia-sulatejuustoa
1 prk (250 g ) maitorahkaa
2,5 dl tomusokeria
1 rkl maitoa
1 rkl sitruunamehua
nonparelleja 

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munavaahtoon varovasti sekoittaen.

Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi ja lisää raaste, voisula ja ananasmurska liemineen taikinan joukkoon. Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle tai voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 225 asteessa n. 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä kakun päälle. Halutessasi voit halkaista kakkuvuoassa paistetun pohjan ja levittää kuorrutusta myös väliin. Ripottele päälle nonparelleja tai pähkinärouhetta.


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...