sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Sitruunabroileria ja uuniohraa

Helsingin Sanomien Ruokatorstaita selatessani löysin pari broilerinkoipiohjetta, joita yhdistelemällä syntyi päivän ruoka. Optimaalisinta olisi ollut löytää kaupasta marinoimattomia koipireisiä, mutta jouduin tyytymään marinoituihin ja huuhtelemaan lihat ennen omaa sitruunamarinadiani. Laitoin koivet marinoitumaan sitruunamehuun ja valkosipulinkynnet sekä timjami nahan alle työnnettynä yön yli, mutta kiireessä riittänee parinkin tunnin marinointi. 


sitruunabroileri broileri uunibroileri kana uuniohra ohra sitruuna

Uunibroilerin seurana ehdoton suosikkini on samassa vuoassa uunissa kypsennetty riisi. Riisi imee broilerista tihkuvan maun ja rasvan ja tekee siitä huomattavasti keitettyä riisiä maukkaamman lisäkkeen. Tällä kertaa vaihdoin riisin kokonaisiin ohrasuurimoihin, joissa on rutkasti enemmän makua kuin valkoisessa riisissä. Kypsennysaika on hivenen pidempi, joten ohra kannattaa laittaa uuniin noin vartiksi ennen kuin broilerinkoivet lisätään päälle.

Sitruunabroileria ja uuniohraa
3 broilerin reisikoipea (tai useampi koipi, jolloin kypsennysaika on lyhyempi)
2 sitruunaa
2-3 valkosipulinkynttä
1 ruukku tuoretta timjamia tai 1,5 tl kuivattua
suolaa ja mustapippuria (älä käytä, jos broilerit ovat valmiiksi marinoituja)
2,5 dl kokonaisia ohrasuurimoita
2 kanaliemikuutiota
6 dl vettä

sitruunabroileri broileri uunibroileri kana uuniohra ohra sitruuna

Raasta hyvinpestyjen sitruunoiden kuori ja purista toisesta mehu. Laita broilerinkoivet kulhoon ja valele päälle sitruunamehua. Työnnä varovasti nahan alle sitruunankuoriraastetta, ohueksi viipaloituja valkosipulinkynsiä, timjamia sekä pippuria. Anna maustua vähintään kaksi tuntia, mieluiten yön yli.

Kaada ohrasuurimot uunivuokaan. Kuumenna vesi kattilassa ja liuota kanaliemikuutiot joukkoon. Kaada kuuma vesi vuokaan ja laita kypsymään 200 asteeseen vartiksi. 

Lisää koivet suurimoiden päälle (ja mausta ne suolalla). Laita vuoan päälle folio ja jatka kypsennystä vielä n. 40 minuuttia, kunnes broilereista tihkuva neste on kirkasta. 

Jos neste haihtuu vuoasta ennen kuin suurimot ovat kypsiä, lisää sitä hiukan. 
(Kuten kuvasta näkyy, meillä kävi juuri päinvastoin eli nestettä tuli alkujaan laitettua liian paljon. Ohjeeseen nestemäärä on korjattu.)


- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...