tiistai 21. huhtikuuta 2015

Mallaspulla maistelee: Fransmannin brunssi

Jyväskylän brunssitarjonta piristyi jälleen yhdellä uudella vaihtoehdolla, kun Fransmanni alkoi järjestää helmikuun alussa sunnuntaibrunsseja klo 12-14. Ehdimme nyt testaamaan tarjonnan ja hyödyntämään S-etukortin edun, jolla brunssin sai hintaan 19,90 €. Toukokuusta alkaen hinta on 25 €/hlö. Loistavana lisänä juomaksi sai tilata lasin kuohuviiniä hintaan yksi euro!



Brunssi sisältää alku- ja jälkiruokapöydät ja niiden välissä pöytiin tarjoillun pääruoan, jonka sai valita kolmesta leipävaihtoehdosta.



Menun mukaisesti kylmä alkuruokapöytä sisälsi kolmenlaisia leikkeleitä, juustoja, pastasalaattia, paprika- ja kurkkuviipaleita, silliä, kylmäsavulohta sekä hedelmäsalaattia. Tarjonta oli maistuvaa ja oli mukavaa, ettei kylmäsavulohi ollut monen paikan tapaan ylisuolattua. Kaipasimme pöytään enemmän salaattivaihtoehtoja tai Kahvila Muiston tapaan aineksia, joista olisi voinut koota oman salaattiannoksensa. Lämpimiin alkuruokiin kuului pekonia (hyvää, tosin osin jo mustaksi palanutta), keitettyjä kananmunia, ratatouillea sekä perunoita. Tuleva pääruoka mielessämme maistoimme näistä antimista vain pekonia. Unohtaa ei saa ihanaa, lämmintä leipää sekä Fransmannin valkosipulilevitettä. Nam! Juomana oli tarjolla vain vettä (sekä erikseen ostettua kuohuvaa). Brunssin luonteeseen kuuluu erilaiset mehut, joita toivomme jatkossa tulevan tarjolle.



Pääruokina maistelimme sekä perinteistä kinkkuleipää Croque Monsieuria että lohta sisältävää Salmon Monsieuria. Pidimme molemmista, erityisesti mehevästä kinkusta ja dijon-aiolista sekä mehukkaaksi paistetusta lohesta. Kastikkeita olisi saanut olla runsaammin, sen verran hyviä ne olivat. Annoskoko ei ollut suuren suuri, mutta juuri alkuruoat syöneenä kuitenkin riittävä.




Jälkiruokapöydän kohokohta oli tarjolla heti ensimmäisenä: valtoimenaan valuva valkosuklaaputous, johon sai dippailla tikkuun pistettyjä vaahtokarkkeja. Miksei myös viinirypäleitä tai tuoretta ananasta, joita oli tarjolla. Mallas toivoi pöytään myös mansikoita sekä putoukseen myös tummaa suklaata. 



Juustotarjottimelta löytyi sinihome-, vuohen- ja Viinitarhurin juustoja viikunahillokkeen kera. Leivonnaispuolta edustivat mokkapalat, omenapiirakka sekä kääretorttu. Pisteet mehevyydestä ja mausta, joka kertoi piirakoiden syntyneen omassa keittiössä kunnon aineksista. Karkkihiirenä ilahduin myös liitulakuista sekä fudgepaloista, joilla sai kruunata sokeriähkyn.



Kiitämme: lämmintä leipää, kylmäsavulohta, pääruokaleipien kastikkeiden makua sekä jälkiruokapöytää.

Toivomme parannusta: mehutarjontaan, alkuruokapöydän salaattivalikoimaan sekä pääruokaleipien kastikkeiden määrään.

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...