keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vappuherkkuna berliininmunkit

Taas tulee yksi "en ole koskaan tehnyt" -resepti eli munkit. Itse asiassa mikä tahansa uppopaistettava on jäänyt aina väliin, sillä kuuma öljy on minulle, kuten aika monelle muullekin, pelottava peikko. Onneksi on tämä blogi, joka pakottaa testaamaan uusia asioita rohkeasti. Ja koska kunnon ruokablogissa on oltava vappuherkkuja, ja koska ykkösvappuherkkuihin minun mielestäni lukeutuvat munkit sekä tippaleivät, en voinut enää vältellä öljyn käsittelyä. Kaapista onneksi löytyy digilämpömittari, jolla voin valvoa oikeaa lämpötilaa. Pelkkään leipäpalan ruskistamiskikkaan en uskaltaisi luottaa, sanokoon vanha kansa mitä tahansa.

berliininmunkki berliininmunkit munkki vappu vappumunkit vappumunkki berliini kuorrutemunkki

Päätin perusmunkkien sijaan kokeilla Liemessä-blogin innoittamana heti berliininmunkkeja. Halusin testata, miten täytehillon pursotus sujuu ja saanko kuorrutteen levittymään kauniisti munkin pinnalle. Kuorrutteen yritin tehdä "oikeaoppisesti" eli ei pelkästään vettä ja tomusokeria sekoittamalla, vaan kuumentamalla kuorruteseoksen ensin. Näin se kovettuu paremmin munkin pintaan ja on kestävämpi päällinen. Ohjeen tähän löysin Pullahiireltä.

Munkit onnistuivat paremmin kuin uskalsin toivoa! Niistä tuli todella rapsakoita, ja kiitos sen digimittarin, juuri sopivan kypsiä. Mallas mittasi lämpötilaa ja oli käsi valmiina iskemään kattilankannen roihuavan tulimeren päälle, ja minä vahdin munkkien ruskistumista, palopeite vieressä. Varotoimenpiteet olivat siis kohdillaan. ;)

Kuorruttaminen ei sen sijaan meinannut onnistua, sillä jouduin upottamaan tomusokeria ainakin tuplamäärän, ennen kuin seos oli tarpeeksi jähmeää. En osaa sanoa, mistä tämä johtui, joten pidän ohjeen sokerimäärän ennallaan ja kehotan leipojia mutu-tuntumalla fiksaamaan sokerimäärän kohdilleen, kun munkkejanne kuorrutatte. Lopputuloksena sain kuorrutteen, joka kovettui hyvin munkkien päällä ja maistui tuplasti sokeriselle, siis hyvälle.

Hauskaa ja herkullista vappua!


Berliininmunkit

16 kpl

100 g voita
2,5 dl maitoa tai vettä
25 g hiivaa
1 dl sokeria
1 muna
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
n. 7,5 dl vehnäjauhoja

1 litra rapsiöljyä

1 dl vadelmahilloa

Kuorrute:
4 rkl vettä
20 g voita
n. 3,5 dl tomusokeria
punaista elintarvikeväriä
strösseleitä

Sulata voi. Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja muna. Lisää puolet jauhoista ja alusta kunnolla. Lisää voi sekä loput jauhoista. Kohota tunnin ajan.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa kahteen osaan. Jaa molemmat pötköt kahdeksaan osaan, jolloin saat taikinasta 16 munkkia. Anna pyöreiden munkkien kohota puoli tuntia.

Kuumenna öljy 170-180 asteeseen paksupohjaisessa kattilassa; tarkista oikea lämpötila digilämpömittarilla. Pidä vieressä kantta, jolla voit tukahduttaa tulen, jos öljy syttyy palamaan.
Paista pari munkkia kerrallaan noin parin minuutin ajan. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla talouspaperilla päällystetyn lautasen päälle valumaan.

Laita pursotuspussiin kapeakärkinen pyöreä tylla ja pursota hilloa munkin keskelle.

Kuumenna kuorrutteen vesi ja voi kattilassa ja anna voin sulaa. Lisää elintarvikeväriä sekä tomusokeria sen verran, että saat levittyvän, mutta ei liian valuvan seoksen. 

Dippaa munkit lämpimään kuorrutteeseen ja nosta ritilälle valumaan. Jos kuorruteseos jäähtyy liikaa, voit lämmittää sitä hetken mikrossa. Koristele heti strösseleillä, ettei pinta ehdi jähmettyä.

Nauti siman kanssa!

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...