perjantai 15. toukokuuta 2015

Mallaspullan katuruokaeväät: Club Sandwich kanalla

Tällä kertaa Mallaspullan tv-eväät -osiossa mennään sandwichien maailmaan, josta mukaan tarttui kanaa hyödyntävä versio. Hieman tämän kaltainen olento tuli vastaan hotellin ravintolassa Maltaan vieraillessa jokunen vuosi takaperin Lontoossa. Kyseessä on, kuten yleensä tv-eväiden kanssa, hyvin yksinkertainen, mutta kerrassaan maistuva kokonaisuus, jota voi myös helposti tuunata omien mielihalujen mukaan.


Olennaista on, että leivässä on korkeutta ja kerroksia. Kannattaa siis treenata leukaperien aukeamista hitusen aikaa ennen tämän leivän valmistusta.


Club Sandwich kanalla
broilerin fileepihvejä
pekonisiivuja
tomaattia siivuina
salaatinlehtiä
keitettyjä kananmunia siivutettuina

majoneesia (sinappipohjainen toimii oikein hyvin)
paahtoleipää
suolakurkkuviipaleita
dijon-sinappia
cheddaria
marinoitua punasipulia (resepti alla)

Punasipulit voi halutessaan karamellisoida jo aikaisemmasta tv-eväästä tutulla reseptillä tai käyttää alla olevaa ohjetta, joka löytyy myös Valion sivuilta


Marinoitu punasipuli
1 punasipuli
2 tl balsamiviinietikkaa
0,5 rkl rapsiöljyä
0,5 rkl sokeria
mustapippuria

Leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi ja mikrota niitä puoli minuuttia pehmentääksesi niitä. Sitten vaan muut tavarat joukkoon ja sekoitus. Mitä pitempään annat marinoitua, sitä muhkeampi on maku. Ei haittaa yhtään, vaikka tekisit ne jos edellispäivänä; se on päinvastoin suositeltavaa.

Paista pekonisiivut rapeiksi ja laita ne talouspaperin päälle valuttamaan ylimääräistä rasvaa. Mausta ja paista kanafileepihvit kypsiksi. Laita cheddar loppuvaiheessa pihvin päälle, jotta se ehtii hieman sulaa. Paahda (tai paista) paahtoleivän palaset rapeaksi. 

Laita pohjimmaisen leivän päälle majoneesia, salaattia, tomaattisiivuja, punasipulia, kanafilee ja cheddar, pekonisiivu, kananmunaa ja suolakurkkua. 

Voitele toisen leipäpalasen puolisko kevyesti sinapilla, asettele tämänhetkisen komeuden päälle ja pinoa toinen kerros täytteitä. 

Kolmas leipäpalanen päälle ja siihen vielä cocktailtikku pitämään kokonaisuutta kasassa. Mikäli tuntuu, että leivän korkeus ylittää suun mittasuhteet vertikaalisesti, voi leivästä jättää toisen kerroksen pois. 

Leikkaa leipä kahdeksi kolmioksi ja tarjoile ranskalaisten ja/tai salaatin kanssa. Toki leipä menee ihan yksistäänkin ilman suurempia lisukkeita.

- Mallas 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...