keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kesäinen peruna-kesäkurpitsasalaatti

Kesäkurpitsa on aina ollut mielestäni aika turha kasvis: ei oikein mitään makua ja etenkin salaateissa pettymys on aina ollut kova, kun kurkulta näyttänyt vihreä viipale onkin paljastunut kurpitsaiseksi. Grillattunakaan se ei ole toiminut, sillä joko maku jää valjuksi tai sitten päällimmäisenä maistuu pelkkä grillauskastike. Tai ehkä en vain osaa käsitellä kasvista oikealla tavalla.



Halusin tehdä kreolilaisen perunasalaatin jälkeen erilaisen, vihreämmän ja raikkaamman version perunasalaatista ja päätin antaa kesäkurpitsalle samalla tilaisuuden. Marinoin sitä ensin parin tunnin ajan viinietikkaisessa tilli-ruohosipuliliemessä, mikä antoi sille pienen pientä potkua. Edelleenkään siitä ei lemppariani tullut, mutta salaatti kokonaisuudessaan oli hyvä lisuke grillatuille possunpihveille. Perunat, kesäkurpitsat, varsisellerit, kevätsipulit ja kananmuna näyttivät hauskalta, kun ne latoi kerroksittain laakealle vadille. Väliin lusikoitu kastike kermaviilistä, tillistä ja sitruunamehusta maistui ihan kesältä!


Kesäinen peruna-kesäkurpitsasalaatti
1 kesäkurpitsa
2 rkl valkoviinietikkaa
1 dl tilliä
0,5 dl ruohosipulia
0,5 tl sokeria
0,5 tl suolaa
1 kg uusia perunoita
merisuolaa
3 kananmunaa
4 varsisellerin vartta
3 kevätsipulia

Kastike
1 prk kermaviiliä
0,5 dl tilliä
1 rkl sitruunamehua
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa

Valmista ensin kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Anna sen maustua jääkaapissa mieluiten ainakin tunnin ajan.

Viipaloi kesäkurpitsa ja laita kulhoon. Lisää joukkoon valkoviinietikka, silputtu tilli ja ruohosipuli sekä sokeri ja suola. Anna kesäkurpitsojen maustua huoneenlämmössä tunnin ajan. 

Keitä pestyt perunat kypsiksi hyvin suolatussa vedessä, samoin kananmunat. Anna jäähtyä ja viipaloi. Pilko varsisellerit sekä kevätsipulit.

Asettele ainekset laakealle lautaselle kerroksittain ja lusikoi kastiketta väleihin. Jos maltat, anna valmiin salaatin maustua vielä hetken aikaa.



- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...