perjantai 31. heinäkuuta 2015

Tuktukilla Thaimaasta katuruokaa Suomeen

Jos jotain Mallaspulla arvostaa, niin hyvää ruokaa. Mutta hyvin lähelle sitä ja ehkä jopa hieman ohikin, herra Mallas (vanhana reppureissaajana) arvostaa hienoja seikkailuja (erityisesti Aasiassa) ja oikeaa asennetta.



Reilu viikko takaperin Helsingin Sanomat uutisoi Pyry Kääriän ja Juho Saarnon pitkäksi venähtäneestä tuktuk-matkasta Thaimaasta Suomeen ja siitä, kuinka miehet pitävät keittiötään Käpylässä paikallisen koulun pihalla. Kas kummaa, Mallaspulla huomasi pari päivää sitten olevansa juuri Käpylässä ja nälkäinen. Suunnaksi siis miesten keittiö ja hieman apetta kupuun.



Annoksia oli tarjolla neljää eri sorttia, ja ruokalista ilmeisesti elää hieman päivästä toiseen. Löytyi niin tulista papaijasalaattia kuin paistettua riisiä possun kanssa (tai ilman), mutta tällä kertaa valinta osui pakistanilaistyyliseen tomaattikeittoon, jonka mukana aasialaiseen tyyliin tuli myös riisiä. Oikein hyvää kasvisruokaa sopivalla tulisuudella ja kohtuullisella hinnalla. Lisää tällaista Suomeen.
 

Miekkoset pitävät vielä viikon verran katukeittiötään Otto-Iivari Meurmanin puistossa Käpylässä, jonne Mallaspulla kehottaakin ihmisiä pyörähtämään, jos vaan kulmilla ovat (ja toki voi tulla kauempaakin). Toivottavasti miehet löytävät tulevaisuudessakin jonkin sopivan paikan katukeittiölleen ja pystyvät tekemään kohtuuhintaista ja ennen kaikkea hyvän makuista thaisapuskaa vastaisuudessakin nälkäisille kaduntallaajille letkeällä otteella. Oli myös kiva kuulla, että tuktukillekin on jo löytynyt katsastusmies. Tsemppiä jatkoon! 



Loppuun vielä pieni haaste kaikille kokkihenkisille ihmisille: Minkälaista olisi suomalainen street food? Jos jätetään pois ne tavanomaiset käristetyt makkarat (ja makkaraperunat yms. grillisapuskat), muurinpohjaletut ja messujen kala-annokset, pystyisitkö keksimään jonkun uuden suomalaisen katukeittiöruuan?

-Mallas

2 kommenttia:

  1. Aika pahan haasteen pistit ;) ajatukset pyöri juurikin noissa perussafkoissa, joissa ei toki sinänsä oo mitään vikaa, mutta koska pyysit jotain uutta, niin mites ois suomalaisista kaloista, esim. kylmäsavustetusta lohesta/hauesta/ahvenesta tehty rieskarulla? Kalat on niin suomalainen juttu, että sitä kautta hain tällaisen idean ja rieska puolestaan suomiversio tortillasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      tuo onkin varsin mielenkiintoinen idea ja juurikin sitä mitä tässä etsiskelin. Tarkoitus oli nimenomaan tuoda hieman lisäinnovatiivisuutta kotimaiseen katuruokaan. Hieman ideasi tyyliin, eräs Jyväskyläläinen ravintolahan tarjoilee Nordic tacoa eli rieskan väliin lihaa, kasvikset ja kastikkeet. Se toimisi varmaan myös hyvin katukeittiössä.

      Itselläni oli mielessä hieman sellaiset kohtuu simppelit sapuskat kuin ruisburgerit ja kylmäsavuporosalaatti (joka tosin on ehkä hieman hintavaisempi vaihtoehto). Minkähänlainen olisi muuten suomalainen/pohjoismaalainen hot dog?

      -Mallas

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...