keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Mallaspulla testaa: Kari Aihisen supermakaronilaatikko

Viime keväänä nettisivuilla ja lehdissä alkoi pyöriä ravintola Savoyn keittiöpäällikön (ja julkkis-tv-kokki) Kari Aihisen makaronilaatikko, jota tituleerattiin maailman parhaaksi, maailman mehevimmäksi ja maailman kätevimmäksi. Tällaiset ylisanat mistä tahansa ruoasta tai tuotteesta jäävät aina helposti kuluttajien mieleen, vaikkei kehuissa välttämättä oikeasti olisikaan niin paljon totuutta. Maailman parhaita reseptejä on tullut testattua monia kertoja, mutta melkein yhtä monta kertaa on tullut todistettua, että parempaakin on tullut syötyä. Koska kuitenkin fanitan Kapea ja hänen ajatusmaailmaansa kokkaamisesta (katsokaa Kaappausta keittiössä, jos ette ole sitä vielä tehneet), päätin uskoa häntä ja laitoin laatikon testiin.


kari aihisen supermakaronilaatikko makaronilaatikko kari aihinen

Tavallisen tallaajan makaronilaatikosta tämän erottaa muutamat lisäainekset, kuten pekoni, aurinkokuivattu tomaatti sekä paprika, joita kutakin laitetaan kunnon satsi. Toinen juju on laittaa kaikki ainekset vuokaan ja vuoka yön ajaksi muttiintumaan ja mehevöitymään jääkaappiin ennen paistamista. Kolmas, ja mielestäni tärkein kohta, on maidon korvaaminen kuohukermalla. Ja sitä sitten laitetaan puoli litraa eikä korvata ruokakermalla tai millään muullakaan!

kari aihisen supermakaronilaatikko makaronilaatikko kari aihinen

And the results are? Suoraan uunista tulleena laatikko maistui ihan hyvältä. Ketsuppia ei tarvinnut pursottaa niin paljon kuin normaalin makaronilaatikon päälle, sillä tomaatit ja pekonit toivat kunnolla lisämakua ruokaan. Totuus reseptin hyvyydestä paljastui kuitenkin vasta seuraavana ja sitä seuraavana päivänä uudelleen lämmitettäessä. Kermainen, muheva maku pääsi vasta silloin todella oikeuksiinsa ja lautanen teki mieli nuolla! Sitä ei yleensä tämän ruokalajin kohdalla tarvitse tehdä, kun jäljellä on pari kuivahkoa jauhelihan ja makaronin murenaa. Jos et itse usko, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Laita vaikka silmät kiinni, kun kaadat kermaa vuokaan; niin minäkin tein.


Kari Aihisen supermakaronilaatikko
5 dl makaroneja
1 pkt pekonia
1 sipuli
1 paprika
1 prk (180 g) aurinkokuivattuja tomaatteja
400 g jauhelihaa
1 tl suolaa 
0,5 tl mustapippuria
0,5 litraa kuohukermaa
2 munaa

Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan ja valuta. Pilko pekonit, sipuli, paprika ja aurinkokuivatut tomaatit pieniksi.

Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja ruskista jauhelihat. Kaada jauheliha odottamaan kulhoon ja paista seuraavaksi pekonit rapsakoiksi. Lisää paprikat, sipulit ja tomaatit ja paista vielä hetki. Sekoita ne jauhelihan joukkoon ja mausta.

Yhdistä jauhelihaseos ja makaronit ja kaada voideltuun uunivuokaan. Sekoita munat ja kerma ja kaada vuokaan.

Laita vuoan päälle kelmu ja laita jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Paista ilman kelmua 200 asteessa tunnin verran. 

kari aihisen supermakaronilaatikko makaronilaatikko kari aihinen

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...