lauantai 14. marraskuuta 2015

Kurttukaalikääryleet

kurttukaalikääryleet kaalikääryleet kaali kurttukaali kääryleet


Varmaankin kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun olen viimeksi (ja samalla sen ensimmäisen kerran) tehnyt kaalikääryleitä. Ne ensimmäiset ja ainoat kääryleeni tein jostain syystä kurttukaalista; lienenkö löytänyt silloin jostakin alla olevan reseptin, jossa käytettiin nimenomaan tätä kaalin ryppyistä serkkua. Voisin kuvitella, että kurttukaalista on hiukan helpompi irrottaa kaalinlehtiä keittämisen jälkeen tavalliseen kaaliin verrattuna, sillä lehdet ovat löyhemmin kiinni toisissaan. Toisaalta herkästi nämäkin lehdet repeytyivät, kun niitä riivin irti, joten tiedä häntä. Käytä siis sitä kaalia, mitä haluat.

kurttukaalikääryleet kaalikääryleet kaali kurttukaali kääryleet

Maggi-fondikokeiluni jatkuvat edelleen, ja maustoin sekä riisin keittoveden että jauhelihatäytteen pienellä lihafondilorauksella. Jo pelkästä riisikattilasta tulvahti hyvä, lihaisa tuoksu, ja valmiit kääryleetkin olivat erinomaisen hyviä. 

kurttukaalikääryleet kaalikääryleet kaali kurttukaali kääryleet


Kurttukaalikääryleet

n. 20 kpl

1 kurttu- eli savoijinkaali (n. 800-900 g)
vettä ja ripaus suolaa

Täyte:
1 dl puuroriisiä
3 dl vettä
1 rkl Maggi nestemäistä luomulihafondia
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2-3 dl kypsää kaalinsisusta
1 muna
0,5 tl mustapippuria
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
1,5 dl kermaa
siirappia ja muutama voinokare
2 dl vettä

Laita kaali isoon kattilaan ja kaada vettä päälle niin, että kaali peittyy puoleen väliin. Lisää keitinveteen hiukan suolaa. 

Keitä yhteensä n. 30-35 minuuttia; käännä kaali puolivälissä ympäri kahden lastan avulla. Kantapuolta voi keittää hiukan pidempään. Nosta kypsä kaali siivilään valumaan ja jäähtymään hetkeksi.

Keitä puuroriisi pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi liemessä, jossa on vettä ja puoli ruokalusikallista lihafondia. Lisää kypsä, jäähtynyt riisi jauhelihan, hienonnetun sipulin ja muiden täyteainesten joukkoon ja sekoita hyvin. Mausta täyte puolikkaalla ruokalusikallisella lihafondia.

Irrota kaalinlehdet varovasti irti kannasta. Hienonna loput kaalista ja lisää täytteen joukkoon. Laita lusikallinen täytettä kaalinlehden päälle, taita paketiksi ja pistä vieriviereen voideltuun uunivuokaan. 

Valele päälle siirappia ja vuole muutama voinokare. Kaada päälle pari desiä vettä ja paista 175-asteisessa uunissa 1,5 tuntia. Valele kääryleitä välillä vuokaan kertyvällä nesteellä.

Tarjoa puolukkahillon kanssa; Mallas söi myös srirachan kera.

kurttukaalikääryleet kaalikääryleet kaali kurttukaali kääryleet

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...