tiistai 1. joulukuuta 2015

Intialaista katuruokaa kansalaisopiston kurssilla

Tämän syksyn ruokakurssivalintamme osui intialaiseen katuruokaan, joka oli meille entuudestaan aivan uppo-outoa. Intialaista ruokaa toki on tullut maisteltua useaan otteeseen, mutta katuruoka erikseen oli uusi aluevaltaus. Oppaanamme kansalaisopiston kurssilla oli intialainen nuori nainen, joka opasti uusien makujen, erikoisten raaka-aineiden ja jännittävän kuuloisten ruokalajinimitysten pariin meitä syksyisenä lauantaina.



Ennen varsinaista ruoanlaittoa valmistimme ruoissa käytettävät mausteseokset ja chutneyt. Listalla oli garam masala -sekoitus, korianteri- ja juustokuminaseokset, vihreä chutney sekä makea chutney. Etenkin nuo kuivamausteseokset olivat hyvin yksinkertaisia, sillä ideana oli vain paahtaa kokonaiset korianterin ja juustokuminan siemenet pannulla, jäähdyttää ne ja hienontaa sen jälkeen kahvipapujen hienontajalaitteella. Morttelilla ne varmasti olisi kotona näppärin murskata, ellei sitten satu omistamaan tuollaista kahvihienontajaa. Kannattaa muistaa, ettei koneella voi enää kahvia murskata sen jälkeen, kun sillä on kerran pyöräyttänyt vahvat intialaiset mausteet. Oma koneensa siis mausteille ja kahveille.

Chutney-osastosta mieleen jäi erityisesti makea chutney, joka valmistettiin muun muassa tamarindista, taateleista ja raakasokerista. Makean mausteinen tahna sopi monen ruokalajin kanssa nautittavaksi. 

Makea chutney eli tamarindi-taatelichutney
15 pehmeää taatelia (kuivatutkin varmasti käyvät liottamalla niitä ensin hetken kuumassa vedessä)
limenkokoinen pallo tamarindia
2 pientä palaa raakasokeria
1 tl korianteria
1 tl juustokuminaa
0,5 tl chilijauhetta
suolaa

Liota tamarindia lämpimässä vedessä (noin puoli litraa) kymmenen minuuttia. Poista mahdolliset siemenet ja puristele liika vesi pois.

Poista kivet taateleista. Laita taatelit ja tamarindi kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä hetken aikaa. Lisää suola, mausteet ja raakasokeri. Keitä, kunnes seos paksunee. Jos haluat juoksevamman seoksen, voit lisätä vettä. 

Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Kun chutney on jäähtynyt, soseuta sauvasekoittimella.


Kokkailun jälkeen kaikki ruokalajit katettiin kerralla pöytään ja niitä maisteltiin sikin sokin. Makujen skaala oli mahtava, ja jännittäviä uusia ruokia oli toinen toisensa jälkeen. Kaikista erikoisin oli Pani puri tai Dahi puri -nimeä kantanut friteerattu, ontto pallero (puri), joka täytettiin ensin keitetyllä perunalla, sipulilla ja makealla chutneylla ja viime hetkellä ennen syöntiä panilla eli mausteisella vedellä. 


Pallero laitettiin veden kaatamisen jälkeen saman tien suuhun ja syötiin kokonaisena. Sen jälkeen täytettiin seuraava, syötiin kokonaisena ja niin edelleen. Pani-vesi tehtiin etukäteen, jolloin kannatti olla tarkkana, kuinka tulista nestettä teki. Siinä vaiheessa, kun pallero hajoaa suussa ja purskauttaa vahvat nesteet nieluun, ei asialle voi enää kovin paljon. 



Hiukan tutumpaa intialaista edustivat nämä Masala papadit eli intialaiset näkkileivät. Perinteisesti papadit tehdään uppopaistamalla, mutta käytimme tällä kertaa kirjaimellisesti rasvatonta versiota ja lämmitimme näkkärit mikrossa. Papadin lämmityksen piti olla just eikä melkein, jotta ne olisivat koostumukseltaan oikeanlaisia; meidän ryhmämme leipäset eivät kuulemma olleet aivan oikein kypsennettyjä, mutta meille ne kyllä upposivat hyvin.


Päälle laitettiin yksinkertainen seos sipulista, tomaatista, sitruunasta ja mausteista. Ihan syötävää, mutta kuminaiset leivät ja raaka sipuli eivät minun makuuni olleet. Muutoinkin raakaa sipulia tuntui olevan jokaisen ruoan koristeluohjeessa, minkä lisäksi sitä pilkottiin vielä erikseen yksi kulhollinen pöytään, jos joku vielä haluaisi sitä lisätä lautaselleen. Kukaan ei tainnut haluta.

Otimme Maltaan kanssa haltuun erityisesti Pav bhaji -annoksen, joka sisälsi perunoista, kukkakaalista, porkkanoista ja herneistä tehtyä currya (bhaji), voissa paistettua leipää ja yllätys yllätys, sipulia. Ruokaan sai upottaa reilulla kädellä mausteita, ennen kuin se maistui intialaiselta ruoalta. Hyvää, täyttävää ja edullista arkiruokaa.


Ehdin tehdä myös Muri-salaatin, johon tuli riisimuroja (muri), paahdettuja pähkinöitä, tomaattia, korianteria, sipulia, limeä ja chiliä. Rice Krispieseja ei käytetty, vaan etnisestä kaupasta ostettua puffed ricea. Uskoisin kuitenkin, että halutessaan myös Kelloggsia voi käyttää. Olennaista on, että riisimurot lisätään vasta juuri ennen syöntiä, jotta ne pysyvät rouskuvan rapeina.



Saimme eteemme myös Alu tikki cholea (alu = peruna, tikki = leike, chole = kikhernecurry). Kyseessä oli siis perunamuusista tehdyt, öljyssä paistetut paksut lettuset, jotka syötiin kikhernemuhennoksen kanssa. Nuo perunakakut olivat mielestäni yksi maistuvin ruoka koko illan aikana, etenkin, kun ne nautti makean chutneyn kanssa. 




Jälkiruoaksi teimme tutun mangolassin, jota toki voi juoda läpi koko aterian. Se ei ole kovin makeaa ja tasaa suun mahdollista poltetta samalla.

Mangolassi
5 dl maustamatonta jugurttia
5 dl mangososetta
4-5 dl vettä
2 dl sokeria

Sekoita jugurtti, mangosose, neljä desiä vettä ja sokeri. Sekoita lusikalla tai tehosekoittimessa hyvin. Lisää tarvittaessa vettä ja sokeria.

Jos kaipaatte myös muiden ruokien ohjeita, kertokaa toki, niin kirjoitan nekin ylös. :)


- Pulla ja Mallas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...