tiistai 15. joulukuuta 2015

Päärynähilloke glögijuhliin

Klassikkoyhdistelmä glögin kera on piparkakku ja sinihomejuusto. Minusta se kaipaa lisäksi vielä hiukan makeaa hilloa ja monesti olenkin lusikoinut piparin ja juuston päälle viikunahilloa. 


päärynähilloke hilloke joulu glögijuhlat glögi napostelu päärynä pipari

Tänä vuonna päädyin tekemään päärynähillokkeen jouluisin maustein. Nakkasin kattilaan päärynän palaset ja kokonaisen kanelitangon, kokonaisia neilikoita ja ripauksen kardemummaa. Jo pelkkä keitoksen porina loi kutsuvan tuoksun kerääntyä kattilan ympärille. Malta kuitenkin jäähdyttää hilloke ja antaa sen maustua mausteiden kera muutaman päivän, niin maku on parhaimmillaan. 

Pipareiden ja juuston lisäksi olen lusikoinut hilloketta myös mm. puuron ja jugurtin joukossa sekä syönyt aamiaispannukakkujen kanssa.

päärynähilloke hilloke joulu glögijuhlat glögi napostelu päärynä pipari

Päärynähilloke
4 päärynää (500 g)
1 dl hillosokeria
1 kanelitanko
5 kokonaista neilikkaa
ripaus kardemummaa

Kuori päärynät ja pilko paloiksi. 

Laita päärynät ja mausteet kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes päärynät pehmenevät. Lisää tarvittaessa tilkka vettä, ettei seos pala pohjaan; päärynöistä irtoaa nestettä myös, joten välttämättä et tarvitse vettä. Älä anna päärynöiden kuitenkaan mennä muhjuksi. 

Lisää lopuksi hillosokeri ja keitä vielä viitisen minuuttia. Jätä kokonaiset mausteet hillokkeen joukkoon ja anna jäähtyä ja maustua viileässä parin päivän ajan.

Nauti piparkakkujen ja sinihomejuuston kanssa.

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...