torstai 31. maaliskuuta 2016

Hera hyötykäyttöön: nopea kaurapeltileipä

Pääsiäisen pashan teosta jäi yli heraa, joka on niin täynnä makua ja ravintoa, ettei sitä voi missään tapauksessa kaataa viemäristä alas. Koska jauhopeukaloa ei tuona päivänä kovin suuresti kolottanut, päätin tehdä peltileivän, jota ei tarvitse vaivata ja jonka teossa kädetkin pysyvät puhtaina alusta loppuun saakka.

peltikauraleipä peltileipä kauraleipä leipä hera hyötykäyttö hävikki hävikistä herkuksi leivonnainen

Koska hera sisälsi jäämiä muun muassa rahkasta ja sitruunasta, teki se leivästä hyvin aromikkaan ja normaalia tuoksuvamman. Lisäsin makua vielä lorauttamalla taikinaan hiukan sitruunaöljyä. Heran tilalla voit tietysti käyttää pelkkää vettä ja sitruunaöljyn sijaan tavallista öljyä. Kannustan kuitenkin joskus kokeilemaan makuöljyjä leivän leivonnassa, sillä ne tuovat siihen helposti uutta makua ja pitävät kotileivän mehevänä parin päivän ajan.

Nopea peltileipä
2,5 dl vettä ja 2,5 dl heraa (tai 5 dl vettä)
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 pss kuivahiivaa
3 dl kaurahiutaleita
6 dl hiivaleipäjauhoja
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl sitruunaöljyä (tai tavallista rypsiöljyä)

Lämmitä vesi +42-asteiseksi eli kädenlämpöä selvästi kuumemmaksi. Lisää suola ja sokeri sekä kaurahiutaleisiin sekoitettu kuivahiiva. Lisää hiivaleipäjauhot, siemenet sekä öljy ja sekoita kauhalla tasaiseksi taikinaksi. Taikina saa jäädä hyvin pehmeäksi.

Kaada leivinpaperoidulle uunipellille ja anna kohota tunnin verran. Vedä veitsellä ruudukko taikinan pinnalle ja paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...