torstai 21. huhtikuuta 2016

One pot lasagne = yhden kattilan pikalasagne

Lasagne ja arki-ilta eivät sovi yhteen, ellet ole valmistellut sitä jo edellispäivänä tai muutoin valmis käyttämään sen tekoon rutkasti aikaa. Kahden eri kastikkeen ja vieläpä juustoisen valkokastikkeen (ei meinaa onnistua minulla yleensä) teko ei houkuttele kovin usein, mutta itse lopputuotosta rapealla kuorella tekisi sen sijaan mieli herkutella monesti. 


lasagne pikalasagne yhden kattilan lasagne

Luin muutama vuosi sitten aikakauslehdestä, kuinka siinä oiottiin urakalla lasagnen teossa ja valmistettiin vain yksi kastike. Se kuulosti niin näppärältä, että päätin tehdä ruoasta oman versioni. Tähän tarvitsee siis vain yhden kattilan, johon vuorotellen laitetaan sipulit, jauhelihat, tomaattimurskat ja lopulta myös maito sekä juustoraaste. Sen jälkeen vuokaan ladotaan vuorotellen lasagnelevyjä sekä kastiketta ja päälle ripotellaan juustoa. Tulos on melkein kuin aito ja arki-iltana täydellinen!

lasagne pikalasagne yhden kattilan lasagne


Yhden kattilan pikalasagne
1 iso sipuli tai kaksi pientä
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
400 g jauhelihaa
1 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
ripaus cayennepippuria
400 g paseerattua tomaattia
400 g tomaattimurskaa (valkosipulilla maustettua)
4 dl maitoa
150 g juustoraastetta
12 lasagnelevyä

Hienonna sipulit ja kuullota ne öljyssä. Lisää jauheliha, ruskista ja mausta. Lisää tomaattipurkit, maito sekä puolet juustoraasteesta. Anna kiehua hetki.

Lado vuokaan vuorotellen kastiketta ja lasagnelevyjä, aloittaen ja lopettaen kastikkeella. Ripottele päälle loput juustoraasteesta ja paista 200 asteessa 45-60 minuuttia. Anna vetäytyä vartin verran ennen syömistä.

- Pulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...