maanantai 31. lokakuuta 2016

Uunisilakat tomaattikastikkeessa

Selasin blogini kalaruokareseptit läpi ja löysin 10 minuutin kalapastan, salmiakkilohta, jouluisia valkosipuli- ja sinappisilakoita, paahdettua lohta, kaksi pastaa (kylmäsavulohella ja tonnikalalla) sekä slaavilaisen lohikeiton. Siis neljä lohireseptiä, yhdet tonnikalalla ja seillä sekä yhden vaivaisen silakkareseptin. Ja minä kuitenkin pidän kaikista kaloista, myös silakasta!


uunisilakat tomaattikastike henri alén mallaspulla

Onneksi Henri Alén herätteli jälleen kerran huomaamaan, miten hyvä kala silakka ihan oikeasti on. Juttu Helsingin Sanomien Ruokatorstaissa sisälsi painavaa asiaa silakasta: se on paitsi hyvänmakuinen, myös edullinen, terveellinen ja moneen ruokaan taipuva. Jos koulun silakkapihvit eivät napanneet, ehkä valkosipulimarinoidut etikkasilakat saaristolaisleivän päällä toimivatkin sinulle paremmin.

uunisilakat tomaattikastike henri alén mallaspulla

Tai nämä tomaattiset uunisilakkarullat, jotka hautuvat täydellisen pehmeiksi uunin lämmössä. Ruotoja ei todellakaan tarvitse näiden sisältä onkia, sillä ne pehmenevät lähes olemattomiin. Ripaus chiliä tuo kastikkeeseen lämmittävän mausteisuuden, jota jauhettu fenkoli säestää. Uunisilakoita kannattaa rullata kerralla isompikin vuoallinen, sillä maku vain paranee seuraavana päivänä lämmitettäessä.

uunisilakat tomaattikastike henri alén mallaspulla

Uunisilakat tomaattikastikkeessa

Neljälle hengelle

600 g silakkafileitä
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa ja valkopippuria
2 rkl tilliä
2 rkl ruohosipulia

Kastike:
3 rkl tomaattipyrettä
0,5 tl jauhettua chiliä
0,5 tl jauhettua fenkolia
1,5 dl kalalientä
1 dl kuohukermaa
ripaus suolaa

Huuhdo silakkafileet ja valuta hyvin. Leikkaa niistä selkäevä pois ja levitä fileet työlaudalle tai leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Mausta raastetulla sitruunankuorella, suolalla ja valkopippurilla. Ripottele puolet hienonnetuista yrteistä fileille.

Kääri fileet rullalle pyrstöpäästä alkaen ja asettele voideltuun uunivuokaan vieri viereen.

Kiehauta kastikkeen ainekset keskenään ja kaada seos vuokaan. Ripottele loput yrtit päälle.

Kypsennä 180-asteisessa uunissa puoli tuntia, peitä vuoka foliolla ja jatka kypsennystä vielä toinen puolituntinen.

Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

uunisilakat tomaattikastike henri alén mallaspulla

- Pulla

perjantai 28. lokakuuta 2016

Kuivakakkujen aatelinen: Ahvenanmaalainen maustekakku

Mis sie tarvitset oikei hyvvää kuivakakkua, täs siul on sellane.


ahvenanmaalainen maustekakku kuivakakku kahvikakku leivonta mallaspulla

Tosin eipä näitä saisi kuulopuheen mukaan enää kutsua kuivakakuiksi, vaan kahvikakuiksi, jotta mielikuva ei olisi niin tylsä ja kuivakas. Olen niin tottunut sanaan kuivakakku, että käytän sitä yleisterminä tästä eteenpäinkin. Tällä kertaa pistän tosin vielä kolmannen termin tiskiin, sillä tämä kakku on maustekakku, tarkemmin ottaen Ahvenanmaalainen maustekakku. Paras kuivakakku, mitä on.

ahvenanmaalainen maustekakku kuivakakku kahvikakku leivonta mallaspulla

Jos voileipäkakut elävät uutta nousuaan, toivon samaa totisesti myös kuivakakuille. Niille, joita juhlapöytiin on aina leivottu, vaikka harva niitä syö. Minä syön joka kerta, kun sellaisen näen. Laadussa on monesti ollut toivomisen varaa, etenkin siinä kuivuus-puolessa. Hyvä kuivakakku on mehevä ja paistettu pari päivää ennen tarjoamista, jolloin maku ja rakenne ovat paremmalla tolalla kuin juuri leivotussa. Kakkua ei saa myöskään paistaa liian kauan, sillä läpikypsä kakku takertuu vain kurkkuun.

Ahvenanmaalainen maustekakku on kuulunut kotimme vakioleivottaviin vuosikymmeniä eikä sen maku kyllästytä. Taikasanat ovat nesteenä käytetty vahva kahvi sekä jouluiset mausteet kaneli, neilikka ja inkivääri, rusinasattumia unohtamatta. Kakku on helppo juhlatarjottava, silä sen voi leipoa viikonkin etukäteen tai laittaa pakastimeen maun kärsimättä lainkaan.

Tästä kauniista luomuksesta en voi ottaa kunniaa, vaan se kuuluu äidilleni.

ahvenanmaalainen maustekakku kuivakakku kahvikakku leivonta mallaspulla

Ahvenanmaalainen maustekakku
2 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl siirappia
1,5 tl neilikkaa
1,5 tl kanelia
1,5 tl inkivääriä
1,5 dl rusinoita
1,5 dl sulatettua voita
1,5 dl vahvaa kahvia
0,75 tl soodaa ja 0,75 tl leivinjauhetta
4,5 dl karkeita vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää loput ainekset yllä mainitussa järjestyksessä ja sekoita sekaisin.

Kaada voideltuun ja jauhotettuun rengaskakkuvuokaan ja paista 175 asteisen uunin alatasolla 45-60 minuuttia. Jos pinta meinaa tummua liikaa, laita päälle leivinpaperi. Tarkista kypsyys hammastikulla: jos tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on kypsä.


- Pulla

tiistai 25. lokakuuta 2016

Nopeat blinivohvelit kylmäsavulohen kera

Viralliseen blinikauteen on vielä aikaa, mutta mikään ei estä herkuttelemasta niillä milloin tahansa muulloinkin.


blinivohveli blini vohveli mallaspulla kylmäsavulohi

Jos sinulta löytyy meidän tapaamme viime talvelta tattarijauhon jämiä, kannattaa kokeilla nopeasti valmistuvia blinivohveleita. Ne sopivat arki-iltaankin, sillä taikina on sekoittamalla valmis ja vohvelirauta hoitaa lopun työn itsestään.

blinivohveli blini vohveli mallaspulla kylmäsavulohi

Blinivohveleiden kaverina voit tarjota perinteisen mäti-smetana-sipuli-trion ohella esimerkiksi kylmäsavulohesta, ranskankermasta ja tillistä valmistuvaa simppeliä lisuketta.

blinivohveli blini vohveli mallaspulla kylmäsavulohi

Ohjeen vohveleihin löysin Myllyn Parhaan sivuilta. Jos mielesi tekee kuitenkin mieluummin niitä aitoja, oikeita blinejä, ohjeen niihin löydät aiemmasta postauksestamme.

Blinivohvelit

6-10 vohvelia

2 kananmunaa
200 g ranskankermaa
2 dl kivennäisvettä
2,5 dl tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
0,5 dl voisulaa tai öljyä

Kylmäsavulohilisuke
200 g kylmäsavulohta
200 g ranskankermaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 dl tuoretta tilliä
1 tl dijonsinappia
1 tl hunajaa

Yhdistä taikinan ainekset keskenään ja anna turvota puolisen tuntia. Paista vohveliraudalla rapeiksi.

Tee täyte silppuamalla kylmäsavulohi sekä tilli. Sekoita ainekset keskenään.

- Pulla

perjantai 21. lokakuuta 2016

Mallaspulla maistelee: Masu Asian Bistro, Tampere

Jos on yksi ilta aikaa syödä hyvin Tampereella, iskee paniikki. Miten liudasta hyvänkuuloisia ravintoloita voi valita vain yhden? Ei juuri mitenkään; siksi söimme pahimman nälän taltuttamiseksi iltapäivällä palaset Pizzariumin taivaallista pesto-mozzarella-tomaattipizzaa. Odotamme sinua edelleen Jyväskylään, Pizzarium!


Illallispaikaksi valikoitui tiukan seulan läpi Masu Asian Bistro Hämeenkadun alkupäästä. Hans Välimäen luotsaama paikka mainosti itseään rennoksi aasialaistyyppiseksi ravintolaksi, joka tekee moderneja, mutta rentoja aasialaisia ruokia suomalaiseen makuun sovitettuna. Sana 'rento' toistui siis heti kättelyssä kahdesti, joten lähdimme etsimään _rentoa_ ja _herkullista_ iltaa.



Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio

Ulkoapäin ei päässyt kuikuilemaan ravintolaan lainkaan, sillä ikkunoita ei ollut. Ravintola olikin tummasävyinen ja mukavan tunnelmallinen sisältä ja suurempi kuin odotimme. Palvelu oli kautta illan luvatun rentoa, ystävällistä sekä palvelualtista. Nimi 'masu' muuten tarkoittaa paitsi suomalaista mahaa, myös aasialaista tarjotinta.

Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio

Alkuun meille suositeltiin paikan cocktaileja, joista Pulla valitsi päivän makean mocktailin passionhedelmineen ja Mallas kirpsakamman Gin-version. Muutoin juomasta vastasivat perinteinen japanilainen Asahi-olut.

Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio cocktail mocktail

Koska mieli teki testata montaa eri ruokaa, valitsimme kuuden ruokalajin Koton-menun. 

Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio menu

Ilta starttasi klassisella thaimaalaisella som tam -papaijasalaatilla, jossa oli valtaisa kirjo eri makuja: tulista, hapanta, suolaista ja makeaa. Illan ehdottomasti paras annos Pullan mielestä, ja taisi Mallaskin kaapia puikoilla viimeisetkin pähkinänmurut kupista.

Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio som tam papaijasalaatti

Samaan aikaan som tamin kanssa pöytään tuotiin myös pikkuinen pallero tartaria, joka menun mukaan oli "funkysti maustettu". Ja kovin funkylta se maistuikin, etenkin todella mausteiseen shiso-lehteen käärittynä. Maku oli vahvasti Aasiassa, yam!

Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio häränlihatartar

Kolmantena oli tarjolla päivän sushi. Perustason tavaraa, hyvää sellaista, mutta ei sen kummempaa. Menun heikoin suoritus.

Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio sushi

Maltaan lemppari saapui pöytään numerolla neljä: tummaksi paahdettuja, tahmaiseksi glaseerattuja possun ribsejä. Tällaisia ribsien tulee olla! Lihaa löytyi kunnolla ja se oli mehevää sekä hajoavan kypsää. Soijakaramelliin tuhriintuneet sormet kuuluu tietysti nuolla lopuksi, jotta saa kaiken maun itseensä. Makua kuvattiin listalla tuliseksi, mutta asteikko taisi olla hyvin modifioitu suomalaiseen tasoon. Näitä uskaltaa siis syödä herkempisuinenkin, sillä potkua ei ollut nimeksikään. Dippinä oli pikkukulhossa mustaa viinietikkakastiketta, joka toi ribseihin mukavasti hapokkuutta.

Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio ribsit

Viides ruokalaji oli hämmentävän samantyylinen kuin neljäs: kulhossa löytyi jälleen possua, karamellimaisessa kastikkeessa. Lisänä oli myös grillattuja rapuja, tuoretta ananasta sekä kahdelle hengelle turhan pieni kupillinen riisiä. Maukas annos, mutta ribsien jälkeen olisi kaivannut jotain uutta raaka-ainetta sekä ei-karamellimaista makeutta.

Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio karamellipossu

Tähän asti kaikki annokset olivat olleet tartaria lukuunottamatta jaettavia, joten olimme iloisia, että jälkiruoka tuli pöytään molemmille omissa kupeissa. Jokaisen makean murusen tätä kuumaa, suklaa-maapähkinävoikakkua sai nauttia itse! Lisänä oli pieni pallo tavallista vaniljajäätelöä sekä suolapähkinämurusia. Ihanan herkullinen lopetus aterialle ja juuri niin makea kuin kuulostaakin.

Masu Asian Bistro Tampere mallaspulla ravintola-arvio maapähkinävoi-suklaakakku

Menu oli mainio ja maut autenttisen tuntuisia. Kuten kuvat paljastavat, annoskoko oli kuitenkin kovin pieni ja myönnettävä on, että Maltaalle jäi hitusen nälkä aterioinnin päätteeksi. Kateellisina seurasimme, kuinka viereiseen pöytään kannettiin isoja annoksia heidän tilattuaan menun sijaan erillisiä annoksia listalta.

Kaksipiippuista siis: jos haluat maistella monia makuja, ota menu (ja syö pari extrapalaa Pizzariumissa sitä ennen); jos taas tiedät, mitä haluat, valitse suoraan listalta omat herkkuannoksesi ja nauti niistä vatsan täydeltä.

Ja kyllä: tunnelma oli luvatun rento.


- Pulla

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Gluteeniton siemennäkkäri

Lempinäkkileivän haltija on vaihtunut! Tähän asti Ryvita on pitänyt tiukasti pintansa parhaana näkkärinä, mutta nyt omatekoinen versio vei voiton.


siemennäkkileipä näkkileipä näkkäri siemenet leivonta

Siemennäkkärin juju on tietenkin suuri määrä erilaisia siemeniä. Minä laitoin kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä sekä seesaminsiemeniä. Mukaan sopisi hyvin myös pellavansiemenet. Voit myös päättää itse siementen määrien suhteen ja laittaa toista enemmän kuin toista.

Jauhona käytin maissijauhoja, mutta voit korvata ne myös tattarijauhoilla. Kumpaa tahansa käytät, näkkärisi on gluteeniton. Lisäpeukku!

siemennäkkileipä näkkileipä näkkäri siemenet leivonta

Kun siemenet paahtuvat uunin lämmössä tunnin, niihin tulee mahtava, täyteläinen maku! Anna näkkileipälevyn jäähtyä ja rapeutua rauhassa ja murra se sitten haluamasi kokoisiksi paloiksi.

siemennäkkileipä näkkileipä näkkäri siemenet leivonta

Jos kykenet olemaan syömättä koko pellillistä kerralla, pistä loput tiiviiseen rasiaan säilöön. Tällöin ne eivät pehmene, vaan säilyttävät rapsakan muotonsa.

siemennäkkileipä näkkileipä näkkäri siemenet leivonta

Resepti löytyi alun perin Kotilieden nettisivuilta. Alkuperäisessä reseptissä taikinalevy kaulittiin kahden leivinpaperin välissä ohueksi, mutta minulla homma hoitui paljon yksinkertaisemmin pelkällä lusikalla levittäen.

Siemennäkkäri
2 dl maissijauhoja
1 tl suolaa
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
2,5 dl vettä
0,5 dl öljyä

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää vesi ja öljy ja sekoita nopeasti sekaisin.

Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille ja levitä hyvin ohueksi levyksi. Paista 150 asteessa 50-60 minuuttia, kunnes levy on kuivunut ja kovettunut. Anna jäähtyä täysin ja murra sitten paloiksi.

Säilytä ilmatiiviissä rasiassa.

- Pulla

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Espanjalaiset churrot

Kuusi vuotta sitten maistoin ensimmäiset churroni Madridissa, jossa näitä pitkiä, rapeita ja kanelin makuisia munkkitankoja tarjottiin heti aamiaisesta lähtien. Churrot ovat siis espanjalaisten vastine munkeille, ja niitä tarjoillessa pöydässä pitää olla kuppi kuumaa suklaasulaa, johon munkkitankoja dippaillaan.


churrot munkkitangot munkit leivonta mallaspulla espanja suklaakastike

Blogiystävämme Campasimpukka on valmistanut churroja jo monen monta kertaa ja hänen vinkkiensä sekä reseptinsä pohjalta valmistin ensimmäiset tankoni ystäväporukan mökkireissulla. 

churrot munkkitangot munkit leivonta mallaspulla espanja

Munkkien paisto mökillä ei ensikuulemalla ole kovin houkutteleva tehtävä, mutta churrotaikina ei pienestä pahastu, vaikka sen tekisi jo kotona valmiiksi. Tein sen itse asiassa jo edellispäivänä ja kuljetin paistopaikalle pursotuspussiin käärittynä. Mukaan tarvitsi sen jälkeen enää öljypullon, digilämpömittarin (jota ilman en suostu friteeraamaan), kanelisokeria sekä suklaata.

churrot munkkitangot munkit leivonta mallaspulla espanja suklaakastike

Päätellen churrojen keräämästä kehujen määrästä, ensikokeiluni espanjalaiseen munkkiperinteeseen oli sangen onnistunut. Suorien tankojen sijaan pursotinpussista puski ulos itsepintaisen kiemuraisia versioita :)

churrot munkkitangot munkit leivonta mallaspulla espanja

Jos munkkihammasta alkoi enemmänkin kolottaa, tsekkaa berliininmunkit sekä suklaamunkit, joilla kolon saa herkullisesti täytettyä.

Churrot
2,5 dl vettä
100 g voita
ripaus suolaa ja sokeria
teelusikan kärjellinen vaniljajauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

1 l rypsiöljyä uppopaistamiseen

1 dl sokeria
1 tl kanelia

Dippailukastike:
100 g tummaa suklaata
100 g maitosuklaata

Laita vesi, voi, suola, sokeri ja vaniljajauhe kattilaan ja kiehauta. Lisää vehnäjauhot ja sekoita nuolijalla kiinteäksi taikinapalloksi. Anna taikinan hetki jäähtyä ja lisää sitten kananmunat yksitellen hyvin sekoittaen. 

Laita pursotuspussiin tähtitylla ja kaavi taikina pussiin. 

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa 170 asteeseen. Pidä kansi lähellä varulta, jos öljy syttyy palamaan. Pursota taikinasta suoraan öljyyn pitkiä pötkylöitä ja leikkaa saksilla taikinapötkö katki. Kattilaan mahtuu kerrallaan 5-7 tankoa niiden koosta riippuen. Paista muutama minuutti välillä kääntäen ja kun ne ovat kauniin ruskeita, nosta talouspaperin päälle hetkeksi valumaan.

Kierittele lämpimänä kanelisokerissa.

Sulata suklaat vesihauteessa tai mikrossa. Dippaa churroja kuumaan suklaaseen.


- Pulla

torstai 13. lokakuuta 2016

Jyväskylän paras hampurilainen -testi, osa 5: Figaro Winebistro

Yksi varmimmista valinnoista Jyväskylän ravintolaskenestä löytyy Asema-aukion reunalta. Nyt puhutaan siis ravintola Figarosta ja sen kyljestä löytyvästä Winebistrosta, joka on jo kolme kertaa valittu Viini-lehden lukijoiden toimesta Suomen parhaaksi viiniravintolaksi. 


figaro winebistro brgr burger hampurilainen mallaspulla testaa jyväskylä hampurilaistesti

Figaro on kiva paikka. Ruoka on useimmiten ollut maittavaa ja tilat ovat oikein viihtyisät. Mallaspullan lahjomattomassa ja täysin objektiivisessa hampurilaistestissä ei kuitenkaan vanhoilla ansioilla mainetta niitetä, vaan ainoa mikä ratkaisee, on se eteen kannettu purilainen ranskalaisineen.

figaro winebistro brgr burger hampurilainen mallaspulla testaa jyväskylä hampurilaistesti

figaro winebistro brgr burger hampurilainen mallaspulla testaa jyväskylä hampurilaistesti viinivalikoima

Tällä kertaa siis lompsimme Figaro Winebistroon (varsinaisen ravintola Figaron listalle kyseinen rahvaan gourmetherkku ei kuulu) syömään paikan burgerin tai, kuten se listalle oli pietarsaarelaishenkeen kirjoitettu, BRGR:n. 

figaro winebistro brgr burger hampurilainen mallaspulla testaa jyväskylä hampurilaistesti menu

Psst! Tähän väliin yksi pikkuvinkki hyvän hampurilaispaikan etsintään: jos pöytään katetaan hampurilaista varten kunnon pihviveitsi, olet oikeilla jäljillä. Ja kyllä: viinibistrossa saa myös hyviä oluita.

figaro winebistro brgr burger hampurilainen mallaspulla testaa jyväskylä hampurilaistesti olut ipa

Figaron BRGR ei ole aivan arvostelujoukkomme halvimmasta päästä, vaan hintaa tulee kokonaisuudelle kaikkiaan 18 euroa. Tällä rahamäärällä saa hampurilaisen, joko kypsäksi tai mediumiksi (tottakai!) paistetun 160 grammaisen Limousin-naudanlihapihvin kanssa, sekä ranskalaiset. 

figaro winebistro brgr burger hampurilainen mallaspulla testaa jyväskylä hampurilaistesti

Ensimmäisenä annoksessa huomio kiinnittyi siihen, ettei annos tullut lautasella, vaan tarjottimella, jossa purilainen oli laitettu lounassämpyläpussiin. Kerrankin oli ajateltu, että hampurilainen todella myös syötäisiin käsin! Loistavuutta. Mukana oli myös oma pikkukulhonsa ketsupille ja valkosipulimajoneesille sekä ranskalaiset pienessä annosmetallikorissa. 

figaro winebistro brgr burger hampurilainen mallaspulla testaa jyväskylä hampurilaistesti

Koska pihvin sai tilata mediumina, sen myös teimme ja sisältään kauniin punaisen sekä hyvin mehukkaan pihvin myös saimme. Liha oli selvästi parempaa kuin viime aikaisissa testipaikoissamme ja maku oli raikas ja tuore. Mutta, mutta … lopulta pihvissä maistui lähinnä vain mieto liha. Kunnon hiiligrillillä pihviin olisi saanut rapeutta ja makua pintaan; myös glaseeraus olisi voinut tuoda pykälän verran enemmän makua. Hyvä pihvi, mutta ei loistava.

figaro winebistro brgr burger hampurilainen mallaspulla testaa jyväskylä hampurilaistesti

Sämpylä sen sijaan oli testimme tähän mennessä paras. Kuohkea, mutta silti täyteläinen; tuore ja pehmeä. Briossimainen sämpylä oli pikaisesti käynyt ottamassa paistopintaa, mutta olemus oli hyvin pehmeä. Jos leipä olisi saanut vielä hiukan enemmän rapeutua sisäpinnoiltaan, se ei olisi imaissut pihvistä ja täytteistä irtoavaa nestettä niin kovasti sisuksiinsa ja burger olisi säilyttänyt jämptin olemuksensa syömisen loppuun asti.

Täytteinä oli etikkakurkkuja, tomaattia ja jääsalaattia sekä Figaron erikoisuutena kuttucheddar Waldemaria. Majoneesin virkaa hoiti savupekonimajoneesi. Poikkeuksena lähes kaikkiin aikaisemmin testaamiimme paikkoihin mukana ei ollut marinoitua punasipulia. Sisukset olivat kaikkiaan varsin toimivat, ja lisämaustetta sai vielä erillisestä, erittäin maukkaasta valkosipulimajoneesista.

figaro winebistro brgr burger hampurilainen mallaspulla testaa jyväskylä hampurilaistesti

Ranskalaiset olivat jälleen kerran junantuomia, kuorellisia ja mukavan rapeita ja hyvin kuumia. Mitään isompia twistejä niihin ei ollut lisätty, vaan simppelillä suolalla maustetulla perusreseptillä mentiin. Hieman normaalia paremmat kylkiäiset toteutukseltaan ja maultaan.

Figaron BRGR oli siis onnistunut, laadukas annos ja vie isommankin nälän, vaikka pihvi olikin pienin tähän mennessä. Pihviin hieman lisää makua ja ranskalaisille maustevaihtoehto, niin lähestytään jo vinhaa vauhtia erinomaista suoritusta. Plussaa mahdollisuudesta ja kannustavuudesta autenttiseen käsin syömiseen.


Tulokset
  • Pihvin laatu ja maku: 9-
  • Täytteet: 8½
  • Sämpylä: 9
  • Ranskalaiset: 8½
  • Hinta: 8-
Kokonaisarvosana: 9-

Huviretki

Löydät hampurilaistestin myös Mallaspulla maistelee -sivulta, johon on koottu kaikki ravintola-arviomme.

- Mallas

maanantai 10. lokakuuta 2016

Uunikaurapuuro siemenien, pähkinöiden ja omenan kera

"Kilisee, kilisee kulkuset,

helkkyen, välkkyen..."


Ei kyllä kilise. Riisipuuroakaan en hauduttele vielä; sen sijaan uunissa hautuva kaurapuuro omenilla ja pähkinöillä höystettynä on juuri täydellinen syysaamupalojen herkku ja vie kevyesti ajatuksia kohti vuoden parasta kuukautta.

uunikaurapuuro puuro omena pähkinät siemenet

Kaurahiutaleiden, siementen ja pähkinöiden kypsyessä uunissa mausta tulee ihanan paahteinen ja pinnasta rapsakka. Omenapalat puolestaan hautuvat kanelisen pehmeiksi ja lopputulos muistuttaa syksyn parasta jälkiruokaa, omena-kaurapaistosta, mutta terveellisellä tavalla! 

uunikaurapuuro puuro omena pähkinät siemenet

Uunikaurapuuro maistuu siis paitsi aamiaisella, myös välipalana ja miksei juuri jälkiruokanakin. Silloin sen kanssa voi tarjota vaniljakastiketta tai pallon jäätelöä. Samantyyppistä omenakaurapuuroa on tehty myös Fanni & Kaneli -blogissa, jossa puuro nautittiin vaahterasiirapin kera. Voisiko aamu enää paremmin alkaa? :)

uunikaurapuuro puuro omena pähkinät siemenet

Ohjeen puuro kannattaa tehdä normaalikokoiseen uunivuokaan. Kuvissa käytän puolet pienempää Sagan uutuus-paistovuokaa, joka on leivinpaperilla vuorattu pahvivuoka; toisen puolen annoksesta tein tavalliseen pitkulaiseen leipävuokaan. Paistovuoka on kiva uutuus ja voisin hyödyntää sitä etenkin mökillä, sillä vuokaa ei tarvitse voidella erikseen ja käytön jälkeen sen voi heittää biojätteeseen kompostoitumaan. Ei tiskiä tai jätettä!

uunikaurapuuro puuro omena pähkinät siemenet

Uunikaurapuuro siemenien, pähkinöiden ja omenan kera

Neljälle

4 dl kaurahiutaleita
0,5 tl suolaa
0,5 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
3 omenaa
2,5 dl maitoa
2,5 dl marjamehua (tai vettä)
2 kananmunaa
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl kurpitsansiemeniä
1 dl cashewpähkinöitä
1 dl manteleita

Sekoita kaurahiutaleet, suola, kaneli ja leivinjauhe keskenään. Pese ja leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet voidellun uunivuoan pohjalle ja kaada hiutaleseos päälle.

Yhdistä maito ja marjamehu ja vatkaa munat sekaisin joukkoon. Kaada seos vuokaan tasaisesti. Ripottele pinnalle siemeniä ja pähkinöitä.

Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.



*Vuoka saatu blogin kautta.

uunikaurapuuro puuro omena pähkinät siemenet

- Pulla

torstai 6. lokakuuta 2016

Härkiksellä täytetyt paprikat

Oletko jo kokeillut Härkistä? Pari kertaa katselin tuotetta Prisman hyllyillä, ennen kuin uskalsin napata sen kärryyni. Sitä siis löytyy kaupasta normaaliin tapaan, toisin kuin nyhtökauraa, jota en ole vielä kertaakaan bongannut.


täytetyt paprikat härkis kasvisruoka versofood

täytetyt paprikat härkis kasvisruoka versofood

Härkis on kotimaisista härkäpavuista ja herneproteiinista valmistettu kypsä tuote, joka muistuttaa koostumukseltaan ja hiukan jopa maultaan jauhelihaa. Sitä voi siis käyttää jauhelihan tapaan moniin ruokiin "liha"pullista alkaen. Proteiinia tässä kasvituotteessa on 17 prosenttia; suolaa taas 1,5 grammaa, mikä tekee siitä harmillisen voimakassuolaisen.

täytetyt paprikat härkis kasvisruoka versofood

Kokkasin Härkiksestä ensimmäisellä kerralla aitoa retrosapuskaa eli täytettyjä paprikoita. Lopputulos oli todellinen kasvispommi, sillä piilotin täytteen joukkoon lisäksi paljon sipulia, porkkanaa sekä kaalisuikaleita. Pari paprikaa syöneenä kuittaat päivän puolen kilon kasvistarpeen helposti.

täytetyt paprikat härkis kasvisruoka versofood

Härkiksellä täytetyt paprikat

4 annosta
4 paprikaa
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
pala valkokaalia
1 pkt Härkistä
2 rkl öljyä
200 g valkosipulituorejuustoa
0,5 tl mustapippuria
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl basilikaa
2 dl vahvaa juustoraastetta

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, pilko porkkana ja suikaloi valkokaali. Kuullota kasviksia öljyssä, kunnes porkkana hiukan pehmenee. Lisää Härkis ja paista hetki.

Lisää tuorejuusto sekä mausteet.

Pese ja halkaise paprikat. Poista siemenet sisältä ja lado uunivuokaan. Lusikoi täytettä paprikoiden sisään ja ripottele päälle juustoraaste.

Paista 225 asteessa puolisen tuntia.

täytetyt paprikat härkis kasvisruoka versofood

- Pulla

maanantai 3. lokakuuta 2016

Lapsuuden kookospullat

Lapsuutensa kookospullia kaiholla miettinyt työkaverini kiikutti minulle kerran keväällä netistä löytämänsä pullaohjeen, jonka uskoi olevan lähellä sitä oikeaa, jo iäisyyteen hävinnyttä perinnereseptiä. Koska työkaverini ja pullataikina eivät souda samassa veneessä, sain mieluisaksi tehtäväksi testata reseptiä ja tuoda tuotokset aamukahvipöydän arvioitavaksi.


kookospullat pulla kookos leivonta mallaspulla

Kevät vaihtui syksyyn, ennen kuin pullanleivontainspiraatio iski minullekaan. Kookospullien salaisuutena on paksu, mehevä tahna, joka piiloutuu pullien kierteisiin.

kookospullat pulla kookos leivonta mallaspulla

Raadin arvion mukaan pullat olivat meheviä ja vienon kookoksisia; kookoksen maku olisi saanut olla vahvempi, joten seuraavalla kerralla teen taikinan kookosmaitoon ja ripottelen pinnalle vielä lisää hiutaleita koristeeksi. Perinnepullien etsintä on vasta alkanut!

Kookospullat

30 kpl

Taikina:
2,5 dl vettä tai maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
0,75 tl suolaa
7-8 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Täyte:
150 g voita
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
100 g kookoshiutaleita
1 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:
1 kananmuna

Tee pullataikina liuottamalla hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää sokeri, kananmuna, suola ja puolet vehnäjauhoista. Alusta loput jauhot vähitellen ja lisää loppuvaiheessa pehmeä rasva. Kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.

Tee täyte vaahdottamalla voi ja sokerit keskenään. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää kookoshiutaleet ja jauhot ja sekoita tasaiseksi.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmat noin 25 x 40 cm:n kokoiseksi levyksi. Levitä puolet täytteestä levylle, rullaa ja leikkaa rulla noin 15 palaan. Nosta palat pullavuokiin pellille. Tee samoin toiselle taikinapuolikkaalle. Kohota pullia peitettynä 15 minuuttia.

Voitele pullat ja paista 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia.

- Pulla
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...